lauantai 5. helmikuuta 2011

Ohjausharjoitusta



Tehtiin viime keskiviikkona pientä ohjausharjoitusta agilitytreeneissä, se näytti tosi helpolta, mutta yllättään vaativaa se oli ja videoita jälikäteen katsellessa huomasi oman kehonkielensä tärkeyden, katekontaktin koiraan, rintamasuunnan jne. Tämä oli meille ensimmäinen ihan useamman esteen sarjassa suoritettu harjoitus.

Puran tämän harjoituksen tänne blogiin muistiin, että voin sitten hyödyntää tätä vielä joskus, minä kun tunnetusti unohdan kaiken aina samalla hetkellä kun tieto korvien välistä viheltää läpi ;).

Eli ensin purettiin ohjausharjoitus-rata osiin.

Eli aloitettiin ensin harjoittelemalla yksittäisenä nelos estettä eli kahden hypyn sarjaa. Sisulla oli taas tekemistä pitää jäät hatussa, kunnes saa lähtöluvan, mutta kunhan malttoi vetää henkeä tyttö kiisi sarjan sen kummempia kyselemättä läpi.

Seuraavaksi harjoiteltiin yhdistelmää 3. putki ja 4. esteet. Sisulla oli ihan sairas polte päästä palkintolelua tappamaan ja hyvä ettei kadonnut pieruna saharaan sillä minuutilla, kun silmä vältti. Ja on muuten nopea tuollainen pikkuhirviö! No, päästiin joka tapauksessa tekemään tätä harjoitusta pienen "jäitä hattuun" hetken jälkeen ja sujui mallikkaasti, Sisu imi kivasti putkelta suoraan sarjalle, kunhan muistin pitää rintamasuunnan oikeana, joka oli erittäin tärkeää, muuten koira sujahti sarjan ohi, sillä linja putkelta sarjalle ei ollut mitenkään suora.

Tämän jälkeen lähdettiin tekemään pätkää 1. putki ja 2. este. Muutaman kerran oli oma rintamasuunta taas minne lie ja Sisu porhalsi johteiden ohi ja kerran Sisu päätti tehdä tiukan u-käännöksen kohti lelua joka oli jäänyt edellisen estesarjan juurelle. Päätettiin tehdä niin, että muutaman kerran Sisua odotti palkka 2. esteen jälkeen jotta hiffaisi idean että palkka tulee aina suorituksen jälkeen.

Siitä lähdettiin sitten suorittamaan koko homma putkeen. Ensimmäinen yritys meni ehkä niin seinille, kuin yritys voi vaan mennä. Alku lähti hyvin ja 1. ja 2. este meni vaivatta, 3. putkella löin itse jo liinoja kiinni ennen putkea ja Sisu teki samat, lähtien sitten etsimään viimeeksi 2. esteen takana ollutta lelua ja koitti lähteä sitä jäljestämään...ja ei edes puhuta siitä, miten sekaisin olin elekieleltäni ennen 4. estettä...

Koirallakaan ei IHAN ajatus nyt ollut radassa vaan palkinnossa, mutta kurssin ohjaaja lohdutteli, että kyllä se siitä treenin edetessä lähtee iskostumaan, että palkinto odottaa radan suorituksen jälkeen ja pidemmälle edettyä, kun esteet ylittyy jo varmemmin ja itsenäisemmin voidaan alkaa siirtämään palkkaus niin että lelu on mun mukana ja palkkaan sen lopuksi.

Toinen yritys sujuikin sitten huomattavasti paremmin! Lähdössä hätiköin ja ohjasin koiran ihan kylmästi putken ohi, mutta sinne se imahti sitten toisella kerralla, muistin putken jälkeen katsekontaktin ja lähdin apinan raivolla varememmin elein kohti putkea ja sarjaa. Huomatkaa tuuletukset lopussa!

Olin kyllä tosi tyytyväinen suoritukseen, koska petrattiin selkeästi kahden ohjausradan välillä, nää oli meidän ensimmäiset ohjaus ja rataharjoitukset sekä koira toimi tosi hyvin irti, osalti tietysti sen iiihanaisen vinkuvan karvalelun ansiosta. Ensi viikolla harjoitellaa valssauksen alkeita, saas nähä millaiset spiraalit siellä kehittelen!

Vuoroa odotellessa mentiin pussia, joka on alkanut sujua mukavasti ja saatiin lupa harjoitella sitä itsenäisesti. Totuteltiin taas keinuun ja on oikeasti mieltä lämmittävää nähdä miten tottiksen ja agilityn aloittamisen jälkeen meidän hienohelmasta on kuoriutunut pieni tiikeri. Hyvä kun ei paukauttanut keinua alas nelitassuloikalla ja oli kyydissä kuin vanha tekijä. Oli myös tosi positiivista miten hyin Sisu rauhoittui myös kivasti nenäkontatkeihin suorituksen jälkeen.

Tässä vielä radat viedoina:



1 kommentti: