Kuulumisia ja sen sellaista.

Syksy tekee tuloaan, ilmat viiletä ja illat pimetä, mutta se ei meidän menoa haittaa. Muutama päivä viikosta sujuu tokotreeneissä ja muuten treenataan kotona, vaikka kiire painaakin töissä aika lailla. Tokossa on oppinut paljon uutta koirista ja niiden reagoinnista eri harjoituksia opetellessa.

Käskyissä tosiaan päätettiin siirtyä englanninkielisiin versiohin, jottei mene sekaisin arkielämän käskyjen kanssa, esim. tokoseisonta on stay ja maahanmeno down, sillä maahan käskyllä Räyhä menee istumisen kautta maahan.

Tokoon ollaan oikeastaan otettu käyttöön kokonaan uudet käskyt, sillä jos esimerkiksi arkielämässä käytetyt ohjaavat käskysanat, eivät välttämättä sovi sellaisenaan tokokentälle. Näin minimoidaan myös mahdolliset käskyn väärinkäsitykset koiran osalta. En välttämättä käyttäisi kotona käytetyistä sanoista edes sanaa käsky, sillä nyt kun molemmat koirat on vähän aikuisuneet on kotona sanattelu enemmän ohjaamista, kuin käskemistä.

Jatkuva käskeminen ottaa ennen pitkää voimille. Toki meillä vielä välillä ei:tkin lentää ja olen edelleen se sama jämäkkä emäntä, mutta koulutus ja sen mukana tullut helppo hallittavuus tuo tietyllä tapaa noille kahdelle tietynlaista vapautta, kun asioista ei enää tarvitse vääntää.

Nyt ollaan käyty treeneissä pääosin Räyhän kanssa, sillä torstaisin on tullut milloin mitä menoa. Molemmat koirat on tosi erilaisia ohjata, Räyhä oppii kaiken uuden todella nopeasti, muttei jaksa kiinnostua montaa toistoa. Sisulle menee uudet asiat jakeluun hieman hitaammin, mutta Sisu on ehdottomasti toistojen kuningatar, teletappimainen "jee, uudestaan!" huuto raikaisi pitkin tokokenttää, jos Sisu osaisi puhua.

Molempien kanssa asiat tehdään leikin varjolla, harjoitusten välissä leikkimistä yms. koska jomman kumman kyllästyessä homma lässähtää kasaan kuin pannukakku. Ehkä eniten reeniä vaativat asiat lähtee kuitenkin emännästä, kuten oma kehonhallinta jne.

Syksyn tullen tulee myös haasteita ilman-alasta ja tässä kohtaa täytyykin pysähtyä miettimään muutamaan asiaa, Räyhähän ei voi laittaa tokokentällä napaansa maahan jos se on märkä tai kylmä, joka nyt ei ole mitään utta, ainahan se on ollut tuollainen. Tuuhea karvapeite kyllä suojaa tuulelta ja tuiskulta, muttei pienen pojan mahanalausta.

Enkä totta puhuen minäkään perus paljaana kylmässä maassa istuisi, ainakaan vapaa-ehtoisesti. Tässä kohtaa meikäläinen joutui kelaamaan tehdäänkö tämä nyt niin, että koiralla on kivaa vai raa'asti ilman esimerkiksi mattoa vai vatsaa suojaavaa vaatetta koska kyllä koiran pitää mennä maahan vaikka talvipakkasille, koska tokoilua tämä on!

Mutta. Myö tehdään tätä oikeasti ihan hauskanpidon normeissa, joten minä tyttö suuntaan ostamaan pienen kynnysmaton poitsun navan suojaksi. Viime kerralla Räyhältä vähän lässähti muuten sikahyvin mennyt tokotunti siihen että ei oikeen tuo napa pysynyt maassa, mielenkiintoisen version maahanmenosta kyllä tarjosi :D.

Kun toinen niin yrittää, mutta kun ei vaan voi kun napa jäätyy! Ehkä olen vähän pehmeä tässä asiassa, mutta muistutan itseäni ettei me etenkään Räyhän kanssa harrasteta tokoa minkään koetuloksen toivossa, vaan ihan aktivointina niin homman voi pitää miellyttävänä.

Eilen tuli myös tieto, että päästiin mukaan paikalliseen koulutusyrityksen (kartan sanaa koirakoulu...) agilitykursseille joka alkaa jo Keskiviikkona, kurssia kyllä odotan innolla! Tosin oma kunto voisi olla parempi, mutta eiköhän se tässä syksyn aikana nouse. Toivotaan! Sauvat odottelevat jo varustehuoneessa ja tuulipukukin putkahti eilen postista...

Tällaista tänään. Palataan asiaan!