Sisu 1 vuotta 2 kuukautta
Olen edennyt Sisun trimmiprojektissa hieman, se tuntuu olevan todellinen ikuisuusprojekti näillä helteillä ja hieman tekemistä vielä on. Olemme kuitenkin petranneet huomattavasti esittämisharjoituksissa ja Sisu seisookin huomattavasti ryhdikkäämmin nykyään.
Käytiin viikonloppuna myös seuraamassa russeleiden luonnetestiä ja Sebastian reippaana miehenä myös autteli buffassa, oli mielenkiintoista seurata testiä, mutta loppuun asti emme voineet jäädä, sillä jalkapallon kokoinen ampiaispesä hieman hermostutti tätä amppari-allergista. Ehdottomasti seuraavaakin tilaisuutta koitetaan päästä seuraamaan ja ehkä joskus Räyhäkin saataisiin mukaan.
Vietämme vielä muutaman viikon Äetsässä hevosten vahtina jonka jälkeen palataan ainakin hetkeksi Helsinkiin mm. Russeliyhdistyksen silmätarkastuksee johon osallistuu myös Sisu ja sisko Manta. Tuloksia jännitellessä! Mitään näyttelyhommia ei olla vielä suunniteltu tälle syksylle, ehkä mennään, ehkä ei. Katsellaan nyt. Jälkikurssille ollaan osallistumassa Sisun kanssa Syyskuussa jos emme ole vielä saaneet asuntoa Äetsästä :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti