tiistai 16. maaliskuuta 2010

Menokas kevät

Olen innostunut ihan toden teolla tänä keväänä kehittämään itseäni ja riiviöitäni. Molempien koirien kanssa käyty agilityn peruskurssit hyvällä menestyksellä ja Sisun kanssa jatketaan kyseistä lajia heti kun tyttö täyttää vuoden. Räyhä keskitty kevään enemmän nenänkäyttöönsä.

Molempien koirien kanssa agikurssi sujui mainiosti, Sisun kanssa agiminen oli suoranainen nautinto, sillä Sisu ottaa vahvasti kontaktia ja silminnähden nautti esteillä työskentelystä. Räyhä ensi kertojen kouhkaamisen jälkeen meni kaiken reippaasti ja lahjomatta, erityisesti Räyhän mieleen oli tunneli, puomi ja estesarjat. Räyhän motto agikentällä oli: Tekemisen ilosta!

Räyhän kanssa Huhtikuu kuluu keskiviikkoisin jäljestyksen peruskurssilla, jota odotetaan intopiukkana! Räyhä osallistuu myös joukko kyynär-, lonkka- ja selkäkuvaukseen Mevetissä kevään aikana. En epäile Räyhällä mitään vikaa, vaan silkasta meilenkiinnosta aion sen kuvauttaa.

Sisun näyttelykalenteriin kuuluu ainakin 23.5 järjestettävä Helsingin KV, halua olisi myös osallistua Järvenpään kaikkien rotujen näyttelyyn 30.5 sekä Kotkan KVseen 20.6. Tietysti russeleiden erikoisnäyttely ja terri-eri kutkuttaisivat, mutta katsellaan nyt ja ne eivät ihan enää kuulu kevään ohjelmaan vaan menevät kesän puolelle. Tampereen KVhen aion suunnata ilman koiraa jos pystyn ihan vaan katselemaan russeleiden kehää.

Itseäni kehitin sen verran että kävin kasvattajan peruskurssin. En maininnut tästä juuri kellekkään, koska en halunnut antaa kuvaa että olisin ryhtymässä jonkinlaiseen kasvatustoimintaan. Ei, ei ja vielä kerran ei. Ei tällainen keltanokka vielä koiria rupea kasvattamaan.

Kävin kurssin puhtaasta mielenkiinnosta sekä saadakseni pohjaa tiedoilleni koiran jalostuksesta, kasvattajan velvollisuuksista ja siitä mitä nartussa tapahtuu tiineyden aikana jne. Olen tähän asti ollut enemmän erikoistunut hevosten lisääntymiseen, tietenkin kurssin luennot olivat vain pintaraapaisu tietouteen, mutta tästä innostuneena on kova halu oppia lisää. Täytyykin maksaa myöhästymisvelkani kirjastoon *virn*. Mutta toivottavasti hevosmaisia vauva-uutisia voin jakaa tämän blogin puolella jossain välissä ;>

Kurssi oli antoisa ja opin paljon uutta, luennoitsijoina toimivat Mats Holmberg, Nina Menna, Anette Relander ja Heidi Rubin. Kurssin järjesti Helsingin seudun kennelpiirin terrierijärjestö ja kurssijohtajana Pia Keskimaa. Todistuksen sain myös käteen.

Olen suunnitellut parille luennolle osallistumista kevään aikana, mutta niistä lisää myöhemmin, nyt täytyy painella petiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti