Aika on kulunut kuin siivillä, enkä ole edes tänne kerennyt kirjoittaa sitten Heinäkuun. Sisusta on kasvanut kaunis neito ja Räyhä on seestynyt lähestulkoot herrasmiesmäisiin mittoihin.
Tänään käytiin Sisun kanssa ensimmäisissä yhteisissä näyttelyissä Kaapelitehtaalla, kyseessä olivat kuitenkin ei-niin-vakavat pentunäyttelyt. Sisu oli luokkansa 5/6. Vastassa oli varsin kookkaita lajitovereita.
"Mittasulteiltaa erinomainen, kuitenkin hieman kääpiökoiramaisen vaikutelman anvata russeli. Pää saisi olla voimakkaampi, samoin kuono-osa. Oikea purenta. Hyvä kaula. Rungon tulee kehittyä. Turhan hoikassa kunnossa. Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takana. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin sivulta, hieman kinnerahtavasti takaa. Hyvä karvapeite. Esiintyy erittäin hyvin."
Olen enemmän kuin tyytväinen Sisun suoritukseen, ottaen huomioon että vielä eilen Sisu ei osannut kulkea vasemmalla puolellani venkoilematta. Huomasin jo uroksien kohdalla että tuomarin silmää miellyttivät varsin paljon hieman kookkaammat koirat, joten osasin odottaa kyseistä arvostelua. Silti olen ehdottomasti ylpeä Sisusta sen käyttäydyttyä mallikelpoisesti. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tytölle!
Mitä massaan ja painoon tulee, niitä odotetaan iän kanssa enemmän. Eläinlääkäriltä muutama päivä sitten asiaa kyselin ja käski odotella rauhassa massan tuloa. Kyllä se sieltä tulee. Arvostelu on kuitenkin muuten omaan silmään varsin positiivinen, massaan kun voi vaikutta mutta virheellistä purentaa yms. ei saa korjattua ajan kanssa ja pentunäyttelyissä ainakin me haetaan tänä syksynä vain positiivisia kokemuksia koiralle jotta näyttelytouhut sujuvat hyvin myös jatkossa :). Ensi näyttelyihin toivottavasti saadaan hulvatonta karvapehkoa vähän siistittyä.
Ainiin, vielä erikoiskiitos avomiehelle joka seisoi urheasti kanssani näyttelyissä oikeana kätenä ja hermojen rauhoittajana kun sovittu esittäjä sairastui hetkeä ennen h-hetkeä ja jouduin itse kehään - minä kun kammoksun esittämistä. Toivotaan että ensi viikon kaapeli on vähemmän päänsärkyinen (tästä kiittäminen nytkähtelevät kyydit eilen antaneelle ponille) ja tyttö käyttäytyisi taas yhtä hyvin. Eilen kaveri ei ollut vielä kertaakaan kävellyt näyttelyhihnassa.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei yhtään hassumpi arvostelu :)
VastaaPoista