Aika kuluu varsin nopeasti. Räyhästä on kasvanut jo iso mies, sen huomaa myös siitä että kodin muuttolaatikoissa on jokaisessa "Property of Räyhä"-merkintä, jost emäntä ei välttämättä oikein diggaa. Räyhä on myös kova vahtimaan, kun ovi käy alkaa summeri = Räyhä soida. Ovikellona toimimiseen en ole jaksanut puuttua, sillä asumme paritalossa jossa naapurina on sukulaisia. Metelistä päätellen voisi luulla että asunnossa on vähintään joku ponin kokoinen hirviö, toivottavasti se riittää pitämään murtovarkaat loitolla! No, pystykorva-räyhän viimeistään nähdessä varas todenäköisesti kuolee nauruu, sillä Räyhä näyttää ihan Gremliniltä.
Räyhästä ei siis näyttelykoiraa tule, eipä siiden kyllä koskaan tähdätty, joten Räyhä keskittyy elämäänsä rakastettuna. Jäljestys ja keinoluolat tosin tätä emäntää kiinnostavat, mutta kaikki aikanaan.
Räyhästä on tosiaan kasvanut iso poika, tosin tällä hetkellä se on ruumiinrakenteeltaan enemmänkin honkkeli-teini kuin raavas mies. Räyhän kanssa on saanut kyllä olla aika kovapäinen, sillä Räyhälle tarvitsee joskus vääntää asiat rautalangan sijasta junakiskosta ja EI on tavutettava ainakin miljoonaan kertaan.
Räyhälle on puhjennut rakkaus repiä tavaroita. Pureskeltavaksi kelpaa vain isot luut, pienet se hylkää, mutta leikkeihin sen sijaan kelpaa vain asiat jotka menevät rikki, kuten nenäliinat, pesusienet, jugunrttipurkit, revittäväksi käyvät pehmolelut yms. Suosikkeja taitavat olla käärmelelu, joka on tosin aika palasina ja kasvattajalta mukaan saatu narupallo. Huippusuosikki nykyään on myös tavaroiden piilottelu. Räähiksellä on myös kevättä rinnassa, se juoksee aivan päättömästi esiin tulleilla ruohoplänteillä ja haukkuu mennessään.
Nyt elämme muuttokiireiden aikaa, muutamme kerrostaloasunnosta enemmän koiraperheelle sopivampaan paritaloon jossa Räyhän ei pitäisi häiritä ketään olemassaolollaan, tällä hetkellä Räyhä on äidilläni samaisen talon viereisessä asunnossa muuttoa paossa ja sunnuntaina lähdetään sinne myös. Koitan latailla paljon uusia kuvia nettiin kunhan tämä pirskatin muutto on saatu hoidettua alta pois!
♥: Anna & Räyhä
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti