keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulun odotusta

Nyt ollaan koko konkkaronkka maalla, tultiin miehen ja siskon kanssa maalle koirien luokse. Oli kyllä pusujentäyteinen vastaanotto! Tänään käytiin vielä ostamassa viimeisimmät joululahjat. Koirille ostettiin pari lelua retuutettavaksi mm. sellaisen isomman versio siitä kettulelusta jonka esittelin aikaisemmin blogissa.

Nyt on lahjat (ollaan ilmeisesti oltu aika kilttejä tänä vuonna), kinkku ja jouluruuat raahattu pienessä Volvossa tänne maaseutuasunnolle (ei tätä voi oikein kesämökiksi sanoa) ja joulunvietto voi alkaa.



Räyhä sai etukäteen joululahksi ystävättäreni neuloman villapaidan. Tässä kuva Räyhästä nolona villis päällä ja Sisu pöllähtäneenä vieressä. Muita lahjoja koirille on RagRopeBall ja Furminator, jotka eivät vielä postin sekamelskan takia ole saapuneet. Tänään tulleessa viestissä pyydettiin kärsivällisesti odottelemaan vielä viikko.

Täällä on täydelliset maisemast käydä metsässä kävelyllä ja valokuvata, vaikka putki onkin heiman rikki, aion silti yrittää saada muutaman kuvan. Jouluaattona mennään koko remmi, koirat mukaan lukien, Valkeakoskelle isovanhempieni luo joulupäivälliselle ja sitten luvassa se eniten odotettu - jouluinen kynttiläsauna.

Joulun aion käyttää rentoutumisee, lukea kirjoja ja liikkua koirien kanssa luonnossa. Ladata akkuja uuteen koulun- ja töiden täyteiseen vuoteen.

Toivotan Hyvää Joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti